Vaeltajat, nuo murheenkryynit

Tässäpä niitä vaeltajia on.

Aloitan edellisen bloggauksen kuvahässäkän ruodinnan historiasta, ja nimenomaan omalta kannalta tarkastellusta lähihistoriasta: Vaeltajat. Kaksi vuotta pään takomista seinään. Toimin Suomen Partiolaisten vaeltajaohjelmajohtajana vuosina 2010-2011 ja voin rehellisesti kertoa että siinäpä on ikäkausi joka ei todellakaan toimi. Eteenpäin on kuitenkin tultu ja muistuttelen itseäni jatkuvasti, että uusi partio-ohjelma otettiin käyttöön vasta vuonna 2010 joten tämän ikäkauden kanssa ollaan vasta alkutekijöissä jos sielläkään. Olen kuitenkin havainnoivinani kaksi massiivisen kokoista ongelmaa jo nyt:

1. Vaeltajaikäkausi on auttamatta liian lyhyt. Mietin millainen olin itse 18-22-vuotiaana: Tein töitä jo lukion loppuvaiheilla, ylioppilaskirjoitukset jaoin keväälle ja syksylle sekä niiden jälkeisen kevään huinin siellä sun täällä töissä ja töittä, kun kesällä oli kuitenkin varusmiespalveluksen suorittaminen edessä jossa holahtikin sitten 1,5 vuotta sopimussotilaana suoritetun tukiopetuksen myötä. Ja katso: Olin 21,5-vuotias kun siirryin reserviin. Missä välissä olisi pitänyt löytää se aika partiolle, kun elämäntilanteessa tapahtuu jatkuvia muutoksia enkä rehellisesti sanottuna tiennyt kuin vasta armeijan jälkeen mitä (luulin) halu(av)an(i) elämässä tehdä. Tiedostan toki, että on niitä jotka päätyvät suoraan lukion penkiltä korkeakouluun tai vielä parempaa: Ammattikoulusta työelämään ja heillä saattaa olla enemmän aikaa annettavana myös partiolle. Kuitenkin 18-22-vuotiaana kohdattavat elämänmuutokset vievät, ja onneksi vievät, nuoren muille teille kuin partion pariin.


2. Vaeltajaluotsit. Voi pojat. Ryhdyin lippukunnassamme tähän pestiin tänä syksynyä. Luin yhden junamatkan aikana vaeltajaluotsin oppaan läpi. Voi veljet. Olihan siinä kerrottu vähän millainen ohjelman rakenne on, mitä 18-22-vuotias nuori voisi etäisesti kaivata, mutta ei minulla sen luettuani ollut hulabaloo-tunnetta ja let's do this-fiilistä. Oli enemmänkin sellainen: Voi jeesus. Tässäkö se nyt on? Tällä pitäisi pärjätä? Miksei kukaan vaeltajaohjelmajohtaja ole tehnyt vaikkapa mallipohjaa vaelluskartasta? Onneksi noheva vaeltajaluotsi ja käsittämättömän kova sälli Arttu Piipponen oli sellaisen tehnyt ja sen olin itselleni PäPan piirileiri Sarasteella häneltä kähveltänyt. Tiedostan, että en ole käynyt vaeltajaluotsikoulutusta, se modyyli taitaa löytyä jostain pj-peruskurssien lomasta. Ihmetyttää, että mitä poppamiehen tansseja ja BP:n verenjuontia siellä tehdään, jos minusta aiotaan takoa muutamassa tunnissa 18-22-vuotiaan nuoren partiokasvatuksellinen suunnannäyttäjä. Eikä edes yhden, vaan seitsemän!

Ratkaisuna vaeltajaikäkauden lyhyyden osalta esitän vaeltajaikäkauden ja aikuisuuden tiukan kahtiajaon hälventämistä. Vaeltajalle on luotava mahdollisuus tehdä selkeä, ja kiireetön valinta siitä milloin hän astuu partion aikuisuuteen vievälle partiojohtamisen polulle. Samalla aikuisuuden "ehdotonta" alaikärajaa hilataan vaikkapa kansainvälisesti käytössä olevaan 25. ikävuoteen. Tärkeintä on antaa vaeltajalle aikaa kasvaa aikuiseen partiojohtajuuteen, koittaa omia rajojaan edelleen partiokasvatuksen kohteena ja saada pitkäjänteisesti tukea vaeltajaluotsilta, jonka rooli on yksilölle mentori ja vaeltajaryhmälle fasilitaattori.

Mitä tämä vaeltajan "partiojohtajuuden polku" sitten pitäisi sisällään? Tähtäimessä on aikuisuuden vastuihin ja rooliin asettunut partiojohtaja, jonka tehtävänä on mahdollistaa lasten ja nuorten toimintaa. Tämän polun voisi aloittaa Suomen paras ja käytetyin osa vaeltajaohjelmaa:

Pj-peruskurssi. Moduulirakenteeltaan sen ainakin pitäisi toimia jonkinlaisena johdatuskurssina partiojohtajuuteen, opettaen paljon lippukuntatoiminnan arjesta sekä jonkin ikäkauden johtamisesta.

Pj-peruskurssilla opeteltuja taitoja lippukunnassa harjoiteltuaan vaeltaja suuntaa keräämään kokemusta, tietoja ja taitoja taitokursseille, ulkomaan- ja kotimaanmatkoille, lippukuntien johtamistehtäviin, piirin vapaaehtoistehtäviin ja erilaisiin projekteihin.

Kolmantena, joskin vapaaehtoisena vaiheena on jonkinlainen johtamistaitoja kehittävä koulutus, suomalainen vastine Value Based Leadership -kurssille. Tätä ei luonnollisesti ole vielä olemassa, mutta tahtotilaa ja osaamista alkaa pikkuhiljaa Suomesta löytymään. Tämän puhtaasti johtamistaitoja korostavan kurssin käytyään vaeltaja on valmis entistäkin vaativimpiin johtamistehtäviin sekä luottamustehtäviin.

Lopullisena askeleena aikuisuuteen siirtymisessä vaeltaja tekee loppuun vaeltajaohjelman toteuttamalla ulkomaanprojektin ja osallistumalla exit-seremoniaan. Viimeistään tästä seuraa aikuispestin vastaanottaminen ja siirtyminen mahdollistajaksi. Ko-Gin käyminen tässä vaiheessa on myös omiaan tukemaan aikuisuuteen siirtymisessä.



Läpi tämän johtajuuden polun korostuu aikuisen tuen rooli. Mistä Isengardin savuisista montuista tällaisia aikuisia nousee, onkin seuraavan bloggauksen aihe.